Saksofonisti Esa Pietilän arvosteluja
“Niin vain lopputulos oli puhdasta kultaa”
Soolokonsertti, Jyväskylän Taidemuseo 3.3. 2022
Nyt päästiin nimittäin todistamaan sellaisen taiteilijan työtä, joka on omistanut kaiken tarmonsa saksofonin sointivärien tutkimiseen, ja samalla ratkaissut ratkaisemattomia teknisiä probleemeja. Taidemuseon salissa erottuivat pienimmätkin yksityiskohdat, hiljaisimmatkin hipinät ja toisaalta fonin alarekisteri sai akustiikasta todella tuimaa potkua.
Pietilä on kehittänyt soolokonsertin lajin huippuunsa. Lähes täysin improvisaation varaan rakentunut kokonaisuus oli niin taitavasti dramatisoitu, että olisi helposti uskonut kaiken olevan viimeisen päälle sävellettyä ja jokaista nuottia myöten harjoiteltua. Pietilälle riitti kuitenkin Jyväskylän eväiksi muutamat ennalta mietityt melodiset ja rytmiset aihiot, mutta niin vain lopputulos oli puhdasta kultaa.
Pertti Ronkainen / Keskisuomalainen
“Moniääninen tenori soi upeasti koko teoksen ajan”
Graffiti Play, Kuopion Kaupunginorkesteri, Ville Matvejeff & Esa Pietilä Trio
Esa Pietilän Trio ja Kuopion kaupunginorkesteri nivoivat 23.3.2017 Musiikkikeskuksessa tyylikkäästi yhteen vapaata jazzimprovisaatiota ja sinfoniaorkesterin värikylläistä äänimaisemaa. Vierailevan kapellimestarin Ville Matvejeff: in tahtipuikko hitsasi upeasti Esa Pietilän sävellyksen Graffiti Play: n psykedeeliset soinnut Savon sinfonikkojen musisointiin. Pietilän tatsikas ja moniääninen tenori soi upeasti koko teoksen ajan.
Pietilän varmoin ottein puhalletut yllättävätkin improvisointikuviot istuivat hienosti kaupunginorkesterin vapautuneeseen soitantaan. Myös trion taitavat kompparit Ville Herrala, basso ja Mika Kallio, rummut selvisivät vaativasta urakastaan puhtain nuotein.
Martti Koljonen / Jazzrytmit
“Tenorisaksofonin päivitetty status”
(Jan Söderblom, kapellimestari, Esa Pietilä, tenorisaksofoni, Pori Sinfonietta Promenadisali 10.3.2016)
Kalevi Aho osoitti musiikillisen viisautensa Saksofonikonsertollaan. Vähä vähältä solisti Esa Pietilän avustuksella tenorisaksofonin henki heräsi ja valloitti Promenadisalin. Soitinnus ja asioiden psykologisesti oikeat ajoitukset olivat konsertossa mestarillisella tavalla hallinnassa. Henkeäsalpaavan kauniita musiikillisia näkyjä avautui esityksen aikana. Orkesteriosuudessa huomiota kiinnittävän nerokkaita yksityiskohtia toteutettiin muun muassa harpulla ja ennen kaikkea lyömäsoittimilla.
Solisti Esa Pietilä ansaitsee kunnioitusta pelkästään siitä, että on ryhtynyt luomaan ohjelmistoa soittimilleen erinomaisten säveltäjien kanssa. Esityksen solistiosuuden Pietilä hoiti suvereenilla teknisellä osaamisella ja tyylikkäällä muusikkoudella.
Tenorisaksofonin uusi korkeampi status saatettiin voimaan viimeistään teoksen lopun pizzicato-tehojen aikana.
Juha-Pekka Pelkonen – Satakunnan Kansa 12.3.2016
“Hieno konsertto Tenorisaksofonille”
(Lappeenrannan kaupunginorkesteri, johtajana Tibor Bogányi, solistina Esa Pietilä, tenorisaksofoni. Lappeenranta-sali 17.3.)
Alttosaksofonia on käytetty klassisessa musiikissa jonkun verran värittämässä sointia, mutta tenorisaksofoni ei ole muheaäänisyydestään huolimatta yltänyt hovikelpoiseksi. Esa Pietilä ja Kalevi Aho ovat yhteistyössä korjanneet puutteen todella upeasti.
Ahon sävellystyö ja Pietilän soittimen salojen ja mahdollisuuksien esittely on tuottanut komean konserton, jonka musiikillisen rakenteen kehityskaari melodioineen ja rytmisine aspekteineen selätti mahdolliset ennakkoluulot. Teos esitteli myös soittimen ilmaisumahdollisuudet monipuolisesti.
Esa Pietilän rouhea, mutta tarkan ammatillinen ote toivat tuulahduksen jazzin maailmasta, mikä istui teokseen täydellisesti. Orkesteriosuuskin oli mielenkiintoinen kirpeine sävyineen ja rytmisine aspekteineen, mikä piti myös yhden miehen lyömäsoitinsektion kiireisenä. Nautinnollinen kantaesitys n:o 2.
Jukka Lind – Etelä-Saimaa, 22.3.2016
“Pietilä vie tiloihin raa’alla työllä”
Esa Pietilä: Times and Spaces. Esa Pietilä, tenorisaksofoni ja eloelektroniikka. Eclipse Music 2016, ECD-201637.
Jazzista tunnettu mutta vakaata tulivoimaansa myös nykytaidemusiikin parissa osoittanut Esa Pietilä erottuu toimintasektorissaan eduksi jo sillä, että hän osaa tiedottaa fiksusti tekemisistään ja tehdä levyistään onnistuneita markkinointituotteita. On ilahduttavaa saada käteen levy, jossa tiessään on kaikenkarvainen villasukkaimprovisaatiotaiteilijuuden tuntu. Aina nämäkään asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, ja sen huomaa myös kotimaisessa saksofoniskenessä.
Tenorisaksofonistaan Pietilä päästää ulos kuin kirjavien Lego-palikoiden viehättävästi huojuvan rakennelman. Peruspalikka toimii, joten hän on puolella materiaalista tukenut soolosuoritustaan elektroniikalla. Kirkkoakustiikassa äänitetty tuplalevy on eittämättä hullu koetinkivi avautuakseen alle viidessä soittokerrassa kuulijalle. Mausteisuus kuitenkin perustelee pitkän keston. Times and Spaces on niin sanottu 10 000 tunnin levy, siis itse asiassa mallina muusikkoudesta haaveileville nuorille vaikkapa kovan luokan free jazzin pariin pääsemiseen vaadittavasta työtuntimäärästä.
Rondo/Tatu Tamminen
“Esa Pietilä jatkaa onnistuneesti improvisoivana tenorisaksofonistina”
Kapteeni on nyt rajattomien mahdollisuuksien merellä yksin ilman miehistöä, improvisoivana tenorisaksofonistina. Jo kymmenisen vuotta soolokonsertteja soittanut Pietilä on hyvinkin harjaantunut tällaisten vaativien nyt-hetkien kehittelyyn. Pyhtään kirkossa taltioitu Times and Spaces tarjoaa kihelmöivän jännitteiseen työtapaan vielä kaksi kuuntelua jäsentävää kulmaa, sillä hän lähestyy musiikkia joko ”ajan” tai ”tilan” kautta – ensimmäisellä levyllä akustisesti, jälkimmäisellä ääntä myös sähköisesti muokaten.
Harri Uusitorppa, HS
“Liberty Ship purjehtii omassa luokassaan”
Liberty Ship yhtyeen The Wide Open Suite & Noises at Sea (Eclipse Music) sisältää edellisen Approaching-albumin tavoin samoissa kansissa kaksi täyspitkää studiolevyä, vaikka vielä enemmän eriytettyinä. Ensimmäisen jazz on osittain sävellettyä ja kokonaan akustista, toisen kokonaan improvisoitua ja osittain sähköistä – elektronisesti muunneltua tai tuotettua.
Koko Jazz Clubin julkaisukonsertissa ero ei ollut silti huomattava. Sävellettyjen kappaleiden kanssa vuorotelleet elektronisesti sävytetyt improvisaatiot olivat suurimmaksi osaksi aivan yhtä jäsentyneitä, yhtä melodisia. Ehkä tekotapojen sekoittaminen olikin konserttitilanteessa “yleisöystävällisempää”, mutta molemmat kokonaisuudet toimivat albumilla erinomaisesti omillaan.
Levyjen mielikuvallisten, purjehtimiseen viittaavien kehyskertomuksen tavoin tauoton musiikki oli virtaavan vaihtelevaa myrskyävine sooloineen, joita väläyttelivät varsinkin väkevästi eläytyneet Pietilä ja Rissanen.
Helsingin Sanomat/Harri Uusitorppa (Liberty Ship, “The Wide Open Suite & Noises at Sea”)
“Ehdottoman kovaa kamaa kauttaaltaan”
Paljon positiivista kansainvälistäkin huomiota herättänyt saksofonisti/säveltäjä Esa Pietilän johtama all-star tason Liberty Ship -kvartetti jatkaa tutkimusmatkojaan avantgarde-jazzin ja modernin konserttimusiikin ristiaallokossa toisella tupla-CD:llä The Wide Open Suite & Noises at Sea.
Musiikki on vapaata ja tutkivaa, mutta homma on kuitenkin pohjimmiltaan turvallisesti hanskassa ja monista vapaata improvisaatiota harjoittavista bändeistä Liberty Ship erottuu edukseen hallitun kokonaisuuden tunnun kautta.
Edellisen levyn Approaching tavoin tupla-CD:n ensimmäinen kiekko The Wide Open Suite sisältää pohjimmiltaan sävellettyä materiaalia. Pietilän lisäksi sävellysvastuuta on jaettu muuallekin ja se kuuluu musiikin moni-ilmeisyytenä ja monista projekteista tuttujen muusikoiden – pianossa Aki Rissanen, bassossa Antti Lötjönen ja rummuissa Olavi Louhivuori – soittajien omat piirteet nousevat nyt selkeämmin esille kuin ensimmäisellä levyllä.
Toinen levy Noises at Sea on tälläkin kertaa puhtaasti improvisaatiopohjaista, mutta uutena mausteena mukana on eloelektroniikkaa, jonka kautta löytyy paikoin hienoja hetkiä – vahvasti elektronista hälyä hyödyntävät If It F****** Rains ja Talking to Mermaids pysäyttävät erilaisuudellaan. Syvällä vedessä uhkaavasti lipuva Submarine, Pietilän ja Rissasen vilkas vuoropuhelu Gone Fishing ja kaukaisuuteen katoava päätös Farewell haastavat kutkuttavasti kuuntelijaa keskittymään.
Melkein sadan minuutin kokonaisuus on toki tuhti kuuntelupaketti kerralla sulatettavaksi, mutta hienostuneen avantgarde-jazzin ystäville ehdottoman kovaa kamaa kauttaaltaan eikä hassumpi tutkimusmatka perinteisemmänkään ilmaisun ystäville.
Liberty Ship, “The Wide Open Suite & Noises at Sea”), Jazzpossu/Pasi Virtanen
“Täydellisyyttähän tässä hivottiin”
“Nyt Saatiin Pietilä esiintymään kehutun Liberty Ship kvartettinsa kanssa. Yhtyeen hehkutus mediassa ym. ei ole ollut turhaa. Konservatorion salissa kuultiin yksi viime vuosien parhaista jazzkonserteista Joensuussa. Tekemisen taso oli huippuluokka ja täysin vertailukelpoista maailman jazzkärkeen. On selvää, että Liberty Ship on merkkitapaus suomalaisessa musiikissa. Pietilän soitto oli hivelevää ja herkkää, valikoimasta löytyi myös coltranemaisen subliimia saksofonisaarnaa väkevinen näkyineen ja aiheineen. Liberty Shipin loistavin majakka siltikin oli soittamisessa saavutettu yhteishenki ja synergia. Täydellisyyttähän tässä hivottiin”.
Liberty Ship, Joensuu/Jazzliiton kiertue 2014, Jyri Ojala
“Teos ei muistuta mitään, mitä olisin kuullut aikaisemmin ja on näinollen virkistävä kokemus itsessään”
“Askel Anders Hillborgin teoksesta Avanti!:n konserttiohjelman pihviin, Esa Pietilän kantaesitys “Graffiti Play”:hin free-jazz triolle ja kamariorkesterille (2012) ei ole kovin pitkä. Kun sisällytetään free-jazz trio kamariorkesteriin, teos onkin yllättäen sinfoninen ja kamariorkesteri free-jazz trioon, on teos yllättäen improvisatorinen. Ajatukset kulkevat toisen maailmansodan jälkeiseen modernistiseen keski-eurooppalaiseen estetiikkaan, mutta ilmassa roikkuu myös muistikuvia melankolisesta, koko ajan valmistelevasta musiikista joka kehittyy kerros kerrokselta, ei välttämättä suuremmalla volyymilla tai nopeammilla tempoilla, mutta jatkuvasti uusilla ulottuvuuksilla jotka orkestroidaan oikein hyvin – näin tunnelmat kestävät pitkiä jaksoja, jopa minuutin kerrallaan. Esa Pietilä itse, on vaikutusvaltainen hahmo kentällä ja hänen saksofonistemmansa asettaa definitiivisen suunnan teokselle. Yhteistyö trion jäsenten, rumpali Mika Kallion ja basisti Ville Herralan kanssa toimii kuin junan vessa, samoin kuin yhteistyö orkesterin kanssa. Paikoitelleen voi ehkä tulla mieleen Anders Hillborgin tai Esa-Pekka Salosen musiikki, mutta totuuden nimissä sanottakoon, että Pietilän teos ei muistuta mitään, mitä olisin kuullut aikaisemmin ja on näinollen virkistävä kokemus itsessään”.
Graffiti Play, kantaseitys – Avanti!, Esa-Pekka Salonen & Esa Pietilä Trio, HBL / Wilhelm Kvist, 6.10.2014
“Pietilä saavutti tenorisaksofonillaan täydellisen flow-tilan, ja mainio concertino on syntynyt”.
Klassisen konservatoriokoulutusmyllyn läpikäyneet muusikot ovat varsin pitkään suhtautuneet improvisaatioon kuin laskuvarjohyppyyn ilman laskuvarjoa. Pelolla ja kauhulla. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa ja muuttuneet. Nyt kantaesitetty Esa Pietilän Asterion on tästä yksi todiste.
Pietilä on kirjoittanut yhtyeelle raikkaan energistä tekstuuria, joka sisältää myös improvisaatiolle avoimia jaksoja. Mitään henkeä ja terveyttä uhkaavia riskejä ei kuitenkaan soittajilta edellytetä. Zagros-yhtyeen mainioille muusikoille tämä ei tuottanut ongelmia.
Kokeneena jazzmuusikkona Pietilä saavutti tenorisaksofonillaan täydellisen flow-tilan, joka tavoitti yleisönsä. Mainio concertino on syntynyt.
HS, Lauri Otonkoski, Konserttiarvio teoksen Asterion (Pietilä) kantaesityksestä 7.4.2014, Camerata-sali, Musiikiitalo. Zagros ensamble & Esa Pietilä (solisti)
“Duotyöskentelyn varmuutta”
Toisena kokoonpanona lavalla nähtiin tapahtuman alullepanijat Paal Nilssen-Love ja Esa Pietilä kahdestaan. Kuulimme maukkaan puolituntisen, missä soittajat aloittivat raadollisen voimallisesti tuhdilla äänentuotolla välillä hiljentäen ja vuorovaikutteisesti räksyttäen ja ryystäen kunnes Esa vaipui pitkähköön yksinpuheluun tenorillaan ja Paalin hiljentyessä rumpujen takana. Kokonaisuutenaan kaksikosta hehkui erinomainen suorittamisen taso ja toistensa tunteminen, näyttävä suoritus kahdelta tämän alueen musiikin ammattilaiselta
(Helsinki Free Fall festival 2014)
“Solistiset oivallukset ovat huimia”
Huippumuusikoiden työskentely on pidäkkeetöntä mutta toisiinsa reagoivaa, solistiset oivallukset ovat huimia. Täydet viisi tähteä *****
Kauppalehti: Liberty Ship: in Approaching
“Liberty Ship kirkkaasti alan eurooppalaiseen kärkijoukkoon”
2013 perustettuun Liberty Shipiin Pietilä sai rinnalleen runsaat kolmekymppiset huippuleijonat, jotka ovat nuoresta asti seikkailleet vapailla vesillä. Syntyi yhtenäinen, mutta jännitteinen kokonaisuus. Pietilän baritonaalisesti jylhä tenorin laulu määritti suuntaa. Pietilän mietiskelevän melankolinen jazzääni heijastui tenhoavasti pianisti Aki Rissasen klassiseen myöhäisromantiikkaan viittaavissa kaiuissa. Uuden Approaching-levyn materiaali näytti kaikessa kiinnostavuudessaankin ajautuvan tyveneen kappaleessa In Our Dreams, kunnes lopussa tuli herätys. Olavi Louhivuori pieksi kapuloillaan tuulta ja Antti Lötjönen jymäytti bassoa kuin tykillä, ja laiva lähti katarttiseen lentoon. Kompin mestaruuden takia oli samantekevää sykkikö kone pulssilla vai ilman. Huikea täysörinä vapautti mietiskelyn ja heitti Liberty Shipin kokonaisuuden kirkkaasti alan eurooppalaiseen kärkijoukkoon.
Helsingin Sanomat – Jukka Hauru (1.1.2013), Liberty Ship: in “Approaching” albumin arvio
“Maksimaalinen ilmaisun vapaus”
Improvisoinnin ja vapaan ilmaisun pohjalta Brain Inventory Trio on luonut ennakkoluulottoman tavan lähestyä musiikillisia rajapintoja erilaisia suuntauksia yhdistellen omalla ilmaisutyylillään. Trio seikkailee ja tekee tutkimusmatkaa raavaan rohkealla ja rehevän raadollisella tavalla käyttänen vapaata ilmaisua siekailematta ja voimallisesti, jopa räjähdysherkästi hyväkseen luoden näin mielikuvituksellista äänimaailmaa ympärilleen. Siinä on omanlaista värinää ja kahlitsematonta voimantuottoa, tehokasta hallitsematonta hevosvoimaa, jota on vaikeata hallita. Ottomoottorin palotilassa on täysi rähinä päällä. Sitä ei voi enää hillitä, kun turboruuvatut “hepat” päästetään irti.. Ne muuttuvat tulenlieskoiksi niiden syöksyessä ulos pakokanavan polttavasta putken päästä vapaasti leijailemaan ympäristöön kuulijoiden äimisteltäväksi. Näin toimii, Crow, avantgardistinen “saksipiippu” punahehkuisena, nitroglyseriinin täyttämänä, ennalta arvaamattomana ja roiman alkuvoimaisena Pietilän käsittelyssä. Stevens lataa sekaan tiukan pöyhistelevän riemulaukan kovakouraisella kosketuksella “valkomustiolla”. Piano huutaa kivuliaasti armoa, mutta ei auta, sillä nyt maksetaan vanhoja kalavelkoja. Sama rähinä ja voimallisuus työntyvät esiin myös viimeisenä esitettävässä levyn nimikkokappaleessa The Wall.
Mutta ei tällä levyllä kaikki ole ihan näin suoraviivaista, terävää tanakkuutta ja jämäkkyyttä. Mukaan mahtuu aimo annos kaunista ambienttia maiseman maalausta, luonnollista vehreätä tuoreutta ja tunteellista tarinan kerrontaa. Levyllä on myös kaksi soolona improvisoitua kappaletta, joista toisen esittää Laitinen sellollaan ja toisen pianisti Stevens.
The Wall on mielenkiintoinen kokonaisuus raivoavaa tulisieluisuutta, mutta myös pehmeätä eleganssia, puhdasta alkuvoimaa ja rehevää kypsyyttä. Vaikka sen sisältö on oikeastaan puoliksi sävellettyä ja puoliksi täysin improvisoitua musiikkia, niin kaiken kaikkiaan se vaikuttaa ja tuntuu hyvin vapaamuotoiselta kokonaisuudelta. Tapa ilmaista tätä kaikkea saattaa monen kuulijan mielestä olla tietenkin sietämättömän epätavallista, mutta näinhän se aina on. Kaikkien mieltymyksiä ei voi mitenkään saada kiedottua yhteen pakettiin. Toiset tykkäävät äidistä ja toiset tyttärestä. Mieluimmin molemmat, sanoisin, sillä tämä levy on hyvää ja rohkeata musiikillista ilmaisua. Sen tarkoitus ei ole pelkästään jokaisen osapuolen miellyttäminen ja menestyminen, vaan maksimaalinen ilmaisun vapaus.
(JKi) / Jazzrytmit 2012, Brain Inventory Trio, The WALL
“Jazzin vapaa Henki johdattaa edelleen”
Saksofonisti Esa Pietilä on esiintynyt viime vuosina myös yksin, ja edellisellä Karhea – levyllä (2009) oli jo 12 improvisaatiota jotka hän kaivoi kokonaan itsestään. Jazzin vapaa henki johdattaa myös Brain Inventory Trioa, jonka kaksi muuta kulmaa ovat sellisti Juho Laitinen ja amerikkalainen pianisti Michael Jefry Stevens. Mutta jazziin sen monityylistä, jännitteistä ja nykymusiikillista musiikkia ei voi enää palauttaa. Poikkeuksellisesti soivan trion Helsingin ensikonsertissa taltioitu The Wall sisältää myös tasapainottavaa, ennalta sävellettyä materiaalia.
Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat, – Brain Inventory Trio, The Wall
“Kuin raivo härkä, sekä hienoa maisemanmaalausta”
Yksin soittaminen vaatii soittajalta valtavaa panostusta ja rohkeutta. Se on kuin kulkisi kuoppaista metsäpolkua, missä kivet ja puiden juuret ovat jatkuvasti tasaisen ja suoraviivaisen kävelyn esteenä. Tasapaino järkkyy. Kulkijan on oltava tarkkana koko ajan, jotta ei kompastuisi ja lentäisi rähmälleen. Näin on soittajankin pyrittävä kaiken aikaa pysymään viitoittamallaan linjalla. Kun ei ole ketään tasoittamassa kulkulinjaa, ei ole helppoa löytää tietä eteenpäin suoltaessaan säveliä ulos putkesta. Tunnet olevasi aivan ypöyksin. Apuvoimia ei ole saatavilla. Sinun on tehtävä päätökset itse. Sinun on pärjättävä yksin. Päästäkseen asettamaansa päämäärään soittajan ei parane antaa pelolle valtaa. On keskityttävä kaikella tarmolla, sillä mahdolliset virheet tulevat helposti ilmi. Se vaatii jämäkkää keskittymistä puhaltamiseen, hetken herpaantuminen saattaa viedä vireen ja samalla soittaja voi hukata sen punaisen langan, jonka mukaan hän on ajatellut edetä sävel säveleltä. Esa Pietilä on tarttunut sarvista härkää ja lähtenyt omille teilleen, puhaltamaan yksin. Tuloksena on karhea yksinpuhelu, 50 minuuttia luomistyötä saksofonilla.
Saksofoni näyttelee hyvin merkittävää osaa erityisesti freejazzin alueella. Esa Pietilä kuuluu Suomen johtaviin saksofonisteihin ja hän on samalla huomattavan suuressa määrin nimenomaan freejazz suuntauksen peräänantamaton edustaja. Hän on ehtinyt urallaan kiertää lavoilla esiintymässä eri puolilla maailmaa eri kokoonpanoilla sekä myös vierailevana solistina. Viime vuosina Esa Pietilä Trio on ollut kiertueilla mm. eri festivaaleilla Italiassa, Espanjassa, Saksassa ja Hollannissa. Trio on ehtinyt julkaista kaksi messevää vapaan tyylin levyä “Direct” ja “Travel of Fulica Atra”. Nyt Trio on vaihtunut 4-Stream kvartetiksi. Hän on tehnyt yhteistyötä myös monien merkittävien artistien kanssa.
Esa ei ole sellainen voimapuhaltaja kuin esimerkiksi usein urku auki päästelevä Peter Brötzmann, vaan hän lähestyy esityksessään musiikkia tavalla, josta huokuu rauhallisuus. Hänen puhaltamisessaan on enemmän tunnelatausta. Se on tavallaan hienoa maisemanmaalausta, luonnossa kulkemista, tarinan kertomista kaikesta siitä mitä ympäristössä tapahtuu. Kaikesta huolimatta puhallustekniikka on silti terävän tanakkaa, jämäkkää ja suoraviivaista. Pietilä etsii ja hakee, hän kaivaa kaikki nurkat löytääkseen oikean sävelen paikoitellen jopa rajulla otteella, raa’alla puhalluksella.
Hänen yksinpuhelunsa alkaa kuin salama kirkkaalta taivaalta, yllättäen, välillä hartaasti ja hitaasti välillä taas vihaisesti hyökäten kuin raivo härkä. Kipinät lentelevät ympäriinsä kuin revolverin kuudesti laukeava rulla tyhjenee Clint Eastwoodin kädessä pudottaen “pahoja poikia” lännen pikkukaupungin mutaiselle raitille kaikessa karheudessaan. Munkki paralle se tuottaa surua ja murhetta, mutta kaikesta tuskasta huolimatta kohta on palattu ilon ja riemun aikaan, kunniakkaasti leuka pystyssä, urheasti ja ylväästi. Hilu pitää päästää vapaaksi, jotta löydämme ja saamme käsiimme vapauden avaimen. Avaimen avulla voimme saada repaleisen rauhan aikaiseksi, se vaatii paljon työtä. Siinä käkikin ottaa herneet nenästä ja kuumenee siihen malliin, ettei ole lähelle menemistä. Entä sitten, mitäs teemme, jos metsä ei enää vastaa huutomme. Onko peli pelattu. Mielestäni Pietilä on onnistunut viemään soittonsa värikkäästi läpi tulikiven katkuisen utumaailman intensiivisen varmasti. Kun kuuntelee hänen soittoaan ja antaa ajatusten lentää kappaleiden mukana miettien niiden sisältöä, niin sieltä löytyy hieno kertomus nykymaailman menosta. Kyllä luonto vastaa, kun sinne huudetaan. Tai sitten ei, kuka sen tietää mihin olemme menossa, kun miettii tämän päivän luonnonkatastrofeja.
(JKi) / Jazzrytmit, 2010, Soolosaksofoni-albumi Karhea
“Rohkea improvisoija ja visionääri”
“Pietilän kompromissiton lähestyminen musiikkiin, uusien näkökulmien etsintä, ja kieltäymys kulkemaan entuudestaan koluttuja polkuja osoittavat hänen korkean kunnianhimoiset tavoitteensa, jotka tulevat esiin loistavasti hänen ilmaisussaan – “rohkea improvisoija ja visionääri” sekä tarinankertoja jonka mielikuvitus tuottaa mielenkiintoisia saagoja”
FIMIC 2008:
“Aina yllättävän tutkiva ja persoonallisen perspektiivin omaava saksofonisti, ja vakavasti otettava jazz-artisti, johon todellakin kannattaa tutustua”
-Don Williamson,JAZZREVIEW.COM
“Pintaa syvemmälle”
Muusikoiden keskinäinen kommunikaatio on kehittynyt pitkälle, kuten huipputason jazzmuusikoilla kuuluukin. Instrumentit ovat heidän käsissään taiteellisen ilmaisun välineitä, joiden avulla tunkeudutaan jonnekin pintaa syvemmälle ja musiikkiin syntyy merkityksen tunne.
Suomijazz / Jukka Piiroinen 24.1.2008
“Pietilä kiinnittää suurimman huomionsa luodakseen musiikillisia skenaarioita”
Pietilä on mitä ilmeisennmmin vakavissaan vapaan jazzin tulkinnoissaan, ja yhdessä basisti Uffe krokforsin ja rumpali Markku Ounaskarin kanssa hän on luonyt kompromissittoman levyn joka koostuu enimmäkseen kollektiivisesti improvisoidusta materiaalista. Ilman että Pietilä puhaltaa keuhkonsa täysillä ulos kuten Peter Brötzmann, kuitenkaan millän tavalla pidättelemättä voimaansa, hänellä on rauhallinen, tarinankertojan lähestymistapa musiikkiinsa. Pietilä kiinnittää suurimman huomionsa luodakseen musiikillisia skenaarioita jotka ovat sisällöltään Scandinavisia ja Suomalaisia luonteeltaan. Yli kuuden vuoden aikana, jona Pietilä, Krokfors and Ounaskari ovat työskennelleet yhdessä triona, heidän keskinäinen interaktionsa on kehittynyt saumattomaksi. Se nautinto joka on kuultavissa trion soitosta, heidän esittäessään jazzia, välittyy läpi hyvin ja tämä albumi voi hyvinkin olla heidän parhaansa tähän asti.
Finnish Music Quarterly 1/08
“Alati uusituvien ja tutkivien projektiensa ansiosta Esa Pietilän nimi on noussut keskeisten eurooppalaisten avantgarde artistien joukkoon”
– Jose Miguel Sebastian, Valladolid, Espanja
“Pietilä onnistuu herättämään korkealle ladatun atmosfäärin”
…kuitenkaan koskaan turvautumatta väsyneeseen “temppukassiin”, jota niin harvat ennen häntä ovat pystyneet vastustamaan.
– Robert Spencer, Cadence, USA
“Trio alleviivaa isomman tavoitteen”
Asettamalla tekstuurit ja vuorovaikutuksen harmonisen kehittelyn ja kappaleiden rakenteen lisäksi Esa Pietilä Trio alleviivaa isomman tavoitteen: yhtye-identiteetin luomisen
– Matthew Wuetrich, All About Jazz
“Pietilä yksinkertaisesti kuulostaa erilaiselta”
“Pietilää ei voi “syyllistää” John Coltranen matkimisesta, vaikka suuri osa tällaista musiikkia soittavista muusikoista kurkotteleekin suuren saksofonistin varjosta. Pietilä yksinkertaisesti kuulostaa erilaiselta, hänen luonnollisen vapaa fraseerauksensa erottuu oleellisesti.”
– Jazzkaar, Eesti
“Julkaisulla “Direct” Esa Pietilä todistaa kuinka ainutlaatuista ja kypsää eurooppalainen jazz voi olla”
– Hpeirotikos Agon (Kreikka), Vangelis Aragiannis
“Esa Pietilä, nimi joka tulee muistaa”
– Werner Barth, Belgian radio
“Direct” on Esa Pietilän kolmas ja paras levy.”
– Jukka Hauru, Helsingin Sanomat
”Nordic Kollektiv” – poikkeuksellisen iskevä ja tiivis, skandinaavisen modernismin vakuuttava käyntikortti”
– Jukka Hauru, Helsingin Sanomat